Silkkinen palmuvehkakin voi olla näyttävä

Silkkinen palmuvehkaistutus

Silkkinen palmuvehka on luotettava sisustuskasvi, joka yhdistetään yleensä minimaaliseen tyyliin. Joskus on kuitenkin kohdallaan tehdä yksi iso ja runsas kasviryhmä sen sijaan että ripotellaan paljon pientä ja sievää moneen paikkaan. Taitava vihersisustaja osaa pilkkoa silkkikasvin ja yhdistellä kasveja uudella tavalla. Se on vihersisustajan tehtävä, ja siihen hän on kouluttautunut.

Silkkinen palmuvehka pitää pintansa

Palmuvehkaa voi ostaa tekokasvina silkkikasvit.com verkkokaupasta. Palmuvehkaa löytyy useita eri kokoja. Ne ovat olleet jo vuosia eräs suosituimmista silkkikasveistamme. Vuosia sitten edellinen omistaja vei mukanaan idean palmuvehkasta tehtaalle, sillä siitä oli tullut suosittu vihersisustuskasvi, moneen vuoteen uusi varteenotettava kasvilaji.

Kaikki toimistot olivat täynnä muutaman vuoden ikäisiä eläviä Zamioculcas -vanhuksia, joiden oksat valuivat maahan ja jotka näyttivät niin tympääntyneiltä kuin yli-ikäinen kasvi vain saattoi. Silkkiselle palmuvehkalle oli kysyntää, sillä sen muoto sopi hyvin yhteen juuri muotiin tulleiden kapeiden ja korkeiden ruukkujen kanssa.

Silkkkinen palmuvehka
Silkkkinen palmuvehkaryhmä

Erilainen kasviryhmä pysäyttää

Maassamme on vuosia sisustettu linjakkaasti niukilla kasveilla ja suurilla ruukuilla. Siksi heti pistää silmään runsas kasvi arvokkaan hotellin aulassa. Silkkisen palmuvehkan tuuheudessa ei ole pihistetty. Istutus on kookas ja näyttävä, riittäen yksin täyttämään väljän tilan. Se ei tarvitse vierelleen toista samanlaista.

Silkkikasvi on varmaankin tehty hajoittamalla useita istutuksia ja ryhmittämällä kasvin oksat uudestaan. Silkkinen Zamioculcas on niin aidon näköinen, että sitä voisi luulla eläväksi kasviksi. Joskus kuulee kommentteja, että silkkisellä palmuvehkalla on aivan liian pystyt oksat. Näin väittää henkilö, joka on katsellut ja kastellut kauan vanhoja ränsistyneitä palmuvehkoja. Nuori kasvi ja uudet versot ovat terhakkaan pystykasvuisia. Vanhan kasvin oksat taipuvat ulos ruukusta, ja niiden sitomiseen pystyasentoon kuluu paljon aikaa ja vaivaa. Kiinalaiset silkkikasvivalmistajat eivät ole turhaan käyttäneet mallinaan nuorta kasvia, se ei roiku ruukun ulkopuolella.

Silkkikasvien hoito julkisissa tiloissa unohtuu usein. Kasveja tulisi pyyhkiä usein, ja puhdistaa välillä kostealla pyyhkeellä. Ohjeet silkkikasvien hoitoon löytyvät täältä.

Kasvien lehtiä pitäisi aina välillä taivutella luonnollisen näköisiin asentoihin varsinkin tiloissa, joissa yleisö pääsee koskettelemaan kasveja. Irronneita lehtiä ja oksia voi kiinnittää liimaamalla.

Kirsikkapuu tehdään silkkisistä kirsikan oksista

Silkkinen kirsikkapuun oksa

Kirsikkapuu on ravintolasisustajan toivekasvi. Se on ilmava, jolloin kasvin taakse ei voi piiloutua. Väri on erikoinen, mutta aito ja uskottava. Silkkiset kirsikankukat ovat erittäin aidon näköisiä jo siitäkin syystä, että kasvilla on Aasiassa niin suuri symboliarvo.

Kirsikkapuun rakentaminen

Kukkiva kirsikkapuu on monen sisustajan unelma. Sitä on hankala istuttaa ruukkuun, ja pihallakin se kukkii vain pienen hetken. Kirsikkapuu kannattaakin rakentaa itse. Vihersisustajat käyttävät silkkisiä kirsikanoksiamme kirsikkapuun rakentamisessa. Rungoksi soveltuvat mainiosti tuomi tai omenapuu. Monet kotimaiset puunrungot sisältävät tuholaisia, ja kuori saattaa irrota puuta kuivatessa, mutta sekä tuomen että omenapuun ovat sopivia sekä malliltaan että laadultaan. Rungot kannattaa hankkia etukäteen ja kuivata kunnolla.

Kirsikanoksaa voi leikata kuten eläviäkin oksia leikataan, mutta oksasaksien sijaan tulee käyttää sivuleikkureita. Sivuillamme näet kirsikan oksan, jota lähdetään kiinnittämään. Liimapistoolilla liimataan oksat runkoon, johon on poralla tehty reikiä. Jos sinulla on kuumaliimapistooli, varo kuumaa liimaa, älä koske sitä! Kylmäliimapistoolit ovat turvallisempia työvälineitä. Oksien kiinnitys on kirsikkapuun vaativin valmistusvaihe. Ammattivihersisustajat ovat tottuneet muotoilemaan puista saman mallisia kuin elävät puut.

Alla on kuva aidosta kirsikkapuusta, huomaa että oksat kasvavat jyrkästi ylöspäin. Artikkelikuvassa on aitoja vaaleita kirsikanoksia ja hieman tummemmat kukat kuuluvat silkkiselle kirsikalle.

Aito kirsikkapuu
Aito kirsikkapuu on muodoltaan sulava.

Kirsikkapuun asentaminen

Kirsikkapuu tulee kiinnittää tukevasti ruukkuun tai suoraan lattiaan. Kannattaa suunnitella puu siten, että asiakkaat eivät nappaa alaoksista kiinni, ja että puun alta pääsee kulkemaan. Kirsikan puun muoto onkin sopivasti ylöspäin suuntautuva.

Ruukun tulee olla riittävän iso, jotta kasvi pysyy pystyssä. Usein etenkin ravintolatiloissa paras vaihtoehto on paikalle rakennettu kaluste, jonka osaksi puu integroituu. Tällöin puu voidaan laittaa kasvamaan hieman korkeammalta, sillä luonnonrunkojen oksat lähtevät kasvamaan melko alhaalta ja oksan tuore sahausjälki olisi aika ruma rungossa.

Silkkikasveja pitää myös hoitaa. Kasveja puhdistetaan usein esim. pyyhkimällä kostealla rätillä. Etenkin ravintoloissa saattaa kasvien lehtien pinnoille kertyä rasvaa, johon pöly tarttuu hanakasti kiinni. Laadukkaimpia silkkikasveja voi suihkuttaa. Ravintoloiden sisustus uusitaan aika usein, ja saattaa olla aiheellista vaihtaa myös silkkikasvit riittävän usein. Jos on rakentanut tiloihin silkkisen kirsikkapuun, jossa on hennot kukkaset ja oksat, painepesuri tuskin tekee kasville hyvää.

Kasviseinä bambusta ja palloista

Silkkikasvit tuovat vehreyttä vaikkapa seinällä tauluna. Alla olevassa kuvassa näkyy tyylikäs kasviryhmä, joka sopii hyvin ravintolan ilmapiiriin, tässä tapauksessa aasialaisen ravintolan tyyliin. Upotettu kasviseinä ei ole tiellä, ja jos sen asentaa lasin taakse, se on helppo pitää puhtaana.

Silkkikasveista saa kivan taulumaisen ryhmän, kun toteuttaa sen kuten kuvan kekseliäs sisustaja on tehnyt. Kasviseinä voi olla tehty vaikka Bamburuohosta 125 cm tai bambusta 150 cm ja palloja löytyy Buxus -palloista. Linneat ovat tosin pienessä sisustusruukussa, mutta niin ovat bambutkin. Kasveille pitääkin jättää istutussyvyyttä seinän taakse ”mullan alle” piiloon.

Pinnan voi huolitella kivillä, ja vaikka liimata kivet, jotta kukaan ei saa siirrettyä niitä lautaselleen. Pelkkiä palloja ovat Havupallo Canadian Ball – joulupallopohjat, joista voi poistaa ripustuslenkin ja käyttää sellaisenaan sisustamiseen.

Näin suunniteltu viherseinä ei vie ravintolan lattiatilaa. Jos kasvit olisi sijoiteltu lattialle, niiden ympärille olisi pitänyt jättää kulkutilaa, jotta kasveja ei tönittäisi ja ne pysyisivät pystyssä tiukankin paikan tullen. Nyt silkkikasvit tuovat vihreyttä, ja ovat kuitenkin sivussa kulkuväyliltä. Lasin voi asentaa suojaamaan kasveja pölyltä, mutta silti ryhmä on keskeisellä paikalla ja tuo sisustukseen raikkautta ja vihreyttä.

Ravintolassa tulee henkilökunnalla olla myös esteetön näkymä mahdollisimman suurelle alueelle, tietenkin kaikkiin pöytiin mutta myös muihin tärkeisiin paikkoihin. Tämä hauska kasviseinä löytyi aasialaisesta ravintolasta, ja se onkin mielestäni hyvin ravintolan teemaan ja tyyliin sopiva.

Silkkiset bambut kasvitauluna
Kasvitaulu aasialaisessa ravintolassa

Silkkikasvit ovat ravintolassa usein liikkumisen esteenä, ja usein ne myös estävät näkyvyyttä. Koska ravintolassa hygienian pitää olla myös kunnossa, sillkikasvien puhdistettavuus on myös asia, jota kannattaa pohtia etukäteen. Ravintolassa herkästi kertyy ravintorasvoja kasvien lehtien pinnalle. Siksi on toivottavaa, että silkkikasvit maltetaan uusia muutaman vuoden välein. Jos kasveja puhdistetaan usein, ne toisaalta pysyvät uuden näköisinä, mutta toisaalta myös tulevat nopeammin käyttöikänsä päähän. Laadukkaat silkkikasvit kestävät vaikka painepesurilla pesua.

Silkkikasvit ovat ravintolassa usein liikkumisen esteenä, ja usein ne myös estävät näkyvyyttä. Koska ravintolassa hygienian pitää olla myös kunnossa, sillkikasvien puhdistettavuus on myös asia, jota kannattaa pohtia etukäteen. Ravintolassa herkästi kertyy ravintorasvoja kasvien lehtien pinnalle. Siksi on toivottavaa, että silkkikasvit maltetaan uusia muutaman vuoden välein. Jos kasveja puhdistetaan usein, ne toisaalta pysyvät uuden näköisinä, mutta toisaalta myös tulevat nopeammin käyttöikänsä päähän. Laadukkaat silkkikasvit kestävät vaikka painepesurilla pesua.

Koivu sisustuselementtinä

Koivun runko

Koivu silkkikasvina

Koivu on aina ollut haluttu tuote somistuksessa. Silkkikoivu on kuitenkin niin pohjoinen mielihalu, että se ei ole kiinnostanut suuren maailman vihersisustajia eikä siten myöskään kiinalaisia valmistajia kuten esimerkiksi silkkiset fiikukset. Silkkiset koivun lehdet eivät aina ole tyydyttäneet makuamme – ne ovat olleet liian isot, liian vihreät, liian pienet… Runko on ollut liian tumma. Mielikuvamme valkearunkoisesta nuoresta rauduskoivusta on vahva, eikä siihen mahdu muita muotoja mukaan. Kiinalaisilla lienee ilmansaasteita sen verran runsaasti, että heidän rakentamansa koivun runko on tumma. Tai lajike vain näyttää erilaiselta. Kun nykyiset koivumme silkkikasvit.com -tukkukaupasta loppuvat, tuskin hankimme uusia enää. Koivun oksia meiltä sen sijaan löytyy.

Koivun valkoisia luonnonrunkoja voitaisiin käyttää somistuksessa enemmän. Usein suunnittelija haluaa istuttaa metsäkoivun kaupunkiin ruukkuun, kukka-altaaseen tai tuoda koko metsäkomeuden kauppakeskukseen. Koivu on arktinen puu, joka tarvitsee neljä vuodenaikaa, lehdettömän lepokauden talvella ja runsaasti valoa kesällä. Sitä ei siis voi elävänä tuoda sisälle, kasvi kuolee sisällä. Varhain keväällä koivu saadaan lämpimässä tekemään hiirenkorvia ja sitä voidaan muutaman päivän pitää sisällä vesiastiassa esimerkiksi messukoristeena. Perinteisesti maalla on koivut haettu juhannuksena ovenpieliin koristeeksi. Maahan hakattiin kangella reiät, mutta tuolloinkin ne pystytettiin vain pariksi päiväksi, ja ne kuihtuivat aika nopeasti.

Koivu somistuksessa

Sitävastoin valkeita runkoja voitaisiin käyttää somistuksissa tuomaan metsän tunnelmaa, ja aluskasvillisuus voisi olla muuta pientä silkkikasvia, mielikuvituksen mukaan. Rungot voidaan pystyttää maksimissaan parin metrin korkuisina, kuivina, betoniin valaen, ja ilman lehtiä tai oksia kuten isotkin luonnon puut joiden oksat kasvavat korkeuksissa.

Koivun halkopinosta saa upean tilanjakajan. Hong Kongissa sellaisesta oli tehty ravintolan seinä. Puut oli aseteltu tarkkaan ja taiten hyllyille, melkein yhtä hienosti kuin halkopinot Hämeessä. Mietin ne nähdessäni, että mistähän kaukaa puut on tuotu ja millaisella kirveellä ja mitalla ne mahtaa olla hakattu. Ja mitähän ötököitä sieltä mönkii lautaselle, vai onko kaikki myrkytetty oikein kunnolla.

Nyt kun Suomi täytti 100 vuotta, koivukin lienee käynyt monen suunnittelijan mielessä. Jos haluat koivunrunkoja, metsään kannattaa mennä hyvissä ajoin ensi talvena, jotta rungot ehtivät kuivua seuraavaksi syksyksi. Artikkelikuvassa on käytetty kaunista koivun runkoa toivottamaan asiakkaat tervetulleeksi NiXorin terassiravintolassa Särkisalossa.

Keinotekoisia koivun lehtiä
Keinotekoisia koivun lehtiä

Silkkikasvit terraarioon

Silkkikasvit Tropicariossa

Kasveja joita voi käyttää terraariossa, löytyy aivan tavallisista silkkikasveista. Oikein valitut  kasvit tuovat matelijalle suojaa ja ympäristölleen viihtyvyyttä. On kuitenkin tärkeää, että kasvit eivät vahingoita asukasta, eivätkä rajoita sen liikkumista.

Terraarion silkkikasvit

Terraarioon on suunniteltava kasveja eläimen ehdolla. Sen kykyä liikkua kasvin oksilla ei saa rajoittaa liikaa, ja sen tulee saada suojaa kasveista. Kasvien tulee olla kiipeilynkestäviä, eläimen kynnet tai matelijan paino ei saisi rikkoa kasveja, eikä kasvi saisi naarmuttaa eläimen ihoa eikä estää sen liikkumista. Toisaalta mikään kasvi ei kestä kovaa kulutusta, joka aiheutuu siitä että eläin päivästä toiseen kuluttaa aikaansa samassa tilassa. Koska terraario on osa kodin sisustusta, siitä halutaan yleensä tehdä mukavan ja viihtyisän näköinen, mutta siinäkin edetään lemmikin ehdoilla.

Keinotekoiset viherkasvit ovat steriilejä ja myrkyttömiä. Elävät kasvit houkuttelevat esimerkiksi kärpäsiä, jotka saattavat levittää tauteja ja bakteereja. Nykyaikaiset silkkikasvit ovat helppoja pestä vedellä. Ne tulisi suunnitella paikoilleen siten, että kasvi on helposti irrotettavissa puhdistamista varten tai vaihdettavissa uuteen. Mikäli kasvin lehtiä irtoaa, irtolehdet pitää kerätä pois. Silkkikasvejamme on parinkymmenen vuoden ajan ollut käytössä Tropicariossa Helsingissä. Jututin eläintenhoitaja Jarmo Lankia Tropicarion matelijoiden kasvimieltymyksistä.

Useat matelijat ovat petoja, eikä niillä ole mitään tarvetta syödä silkkikasveja. Eläinten syömä muovihan puhuttaa luontotutkijoita tällä hetkellä, sillä se rikastuu ravintoketjussa ja aiheuttaa mikromuovina suuria ongelmia muun muassa merien eläimistölle. Lanki ohjeistaa pitämään terraario puhtaina irtolehdistä, sillä ne saattavat joutua vahingossa ruuan mukana eläimen mahalaukkuun. Iguaanit saattavat hänen mukaansa kokeilla kasvien syöntiä. Käärmeillä on hyvä näkökyky, mutta ei se koe mitään mielenkiintoa terraarion kasveja kohtaan, sille ne ovat vain osa ihmisjuttuja.

Tropicarion uusin käärme: Popenpalmukyy (2.9.2016)
Tropicarion uusin käärme: Popenpalmukyy (2.9.2016)

 

Silkkikasveja tulee myös huoltaa. Vesipesua kannattaa kokeilla. Tarkemmat silkkikasvien hoito-ohjeet löytyvät täältä.

Silkkikasveja ostamassa

Silkkikasvien valmistaminen on laillista kopiointia – elävien kasvien jäljittelemistä. Kopiointi on helppoa. Suunnittelija hakee torilta kasvin, pilkkoo sen osiin, valmistaa muotit ja käynnistää tuotantolinjan. Ei tekijänoikeusrikkomuksia, ei tekniikkaa ja pieniä osia. Uusimmalla tekniikalla kasvin aihio tulostetaan muoviarkille, joka sitten saa koneen muotissa muotonsa. Muotit ovat kalliita, ja siksi niitä ei valmisteta pikkusyystä. Meille tämä näkyy vaikeutena löytää suomalaistyyppisiä kasveja.

 

Anthuriumin kukka
Silkkisen flamingonkukan aihio
valmis Anthuriumin kukka
valmis Anthuriumin kukka

Ostajalle esitellään tuotteet näyttelytilassa. Tärkeitä tietoja ovat minimitilausmäärät, jotka saattavat olla tuhanissa. Jos haluaa muunnella tuotteita, on hyvä muistaa, että kiinalaiset eivät ole tottuneet länsimaisiin kirjaimiin ja ilmaisuihin. Mittojen muuttaminen tuumiin, jalkoihin ja neliöjalkoihin on kiinalaiselle varastomiehelle varmaan paljon vaikeampaa kuin meikäläiselle. Niinpä virheitä sattuu.

Tuotteita kuitenkin ideoidaan yhdessä. Suunnittelija kuuntelee asiakasta herkällä korvalla. Kasvien malleissa otetaan huomioon suositut muodot, ruukkumallit ja värit. Pieni tehtaalla vieraileva asiakas, jolla on näkemys ja kokemus koko vihersisustamisen kirjosta, pystyy vaikuttamaan tarjolle tulevaan tuotevalikoimaan enemmän kuin kiireinen messuvieras.

Kun tilaus on tehty laitetaan se tehtaan valmistusjonon päähän. Toimitusaika on 3-4 kuukautta, eli tuotteet laivataan n. 4 kuukauden päästä. Se että juna kulkee Siperian halki pari viikkoa laivaa nopeammin ei juurikaan auta, sillä Kiinassa ei tuotteita varastoida.

Silkkituijan laatua tutkitaan
Uuden tuijamallin laatua tutkitaan
Joulukuusivalikoimaa
Joulukuusivalikoimaa
Joulukuusivalikoimaa
Joulukuusivalikoimaa

Vierailu kiinalaisella silkkikasvitehtaalla

Minulta kysytään joskus, millaiset työolosuhteet Kiinassa on. Kiina on menestynyt hyvin matematiikan Pisa -tutkimuksissa, siellä aloitetaan koulu hyvin nuorena. En ole koskaan törmännyt tietoon, että Kiinassa olisi käytetty lapsityövoimaa, enkä itse nähnyt niinä lukuisina kertoina kun siellä olen käynyt.

Kun pyysin käyttämältäni tehtaalta sertifikaattia todistamaan, että asiat ovat kunnossa, minulle kerrottiin, että sellainen maksaa 30 000 US$, joka on pienelle kiinalaiselle perheyritykselle tajuttoman suuri summa. Iso määrä rahaa se olisi joka ainoalle suomalaiselle vihersisustusalan yrityksellekin. Ymmärrän hyvin, että meidän pienissä piireissämme, jossa 1000 euron vihersisustushankinta on iso satsaus viihtyvyyteen, ei olla valmiita maksamaan lisää siitä että anopinkielitehtaat, palmutehtaat, joulukukkatehtaat, ruusutehtaat ym. ym. korottaisivat hintojaan saadakseen sertifikaatin minulle.

Työpiste, jossa valmistetaan oliivipuun oksia
Työpiste, jossa valmistetaan oliivipuun oksia

Olen vieraillut silkkikasveja valmistavissa tehtaissa useita kertoja. Uteliaisuus oli aluksi molemmin puolista, mutta nyt tehtaissa ollaan jo totuttu näkemään eurooppalaisia. Minä vilkuilen pienikasvuisia työntekijöitä ja arvailen heidän ikäänsä, he vilkuilevat isokokoista kalpeaa naista ja ihmettelevät miksi minä hikoilen ja mitenkähän vanha olen. Olemme usein ihmetelleet kiinalaisten myyntiedustajien kanssa sitä, että emme kykene arvioimaan toistemme ikää.

Silkkikasveja valmistetaan lähellä Hong Kongia. Siellä on keväällä aika lämmin, joten osa työtiloista on varsin avoimia. Tehtaissa on yleensä iso sisäpiha, jossa kontit lastataan. Työvoima muuttaa työn perässä ja työvoimasta on kova kilpailu, siksi nykyään työnantaja tarjoaa usein myös asunnon. Kiinalaista ruokaa valmistetaan keittiössä, joka on sikäläisen kulttuurin mukainen. Kaikkialla on silmiinpistävän siistiä, ja huomaa helposti, että kyse ei ole vieraskoreudesta. Siisteys ulottuu oman tontin rajojen sisäpuolelle, ja rakennettuun infrastruktuuriin, mutta valitettavasti ei kyläteiden varsille.

Alla kuvia vierailuiltani.

Tässä kiinnitetään kasvien osia
Tässä kiinnitetään kasvien osia, etualalla muotoillaan ruusunlehtiä.

 

Silkkikasvitehtaan muottivarasto
Silkkikasvitehtaan muottivarasto. Muotit ovat kalliita ja niiden vaihtamiseen menee aikaa. Siksi minimitilausmäärät ovat isoja.

 

Silkkikasvitehdas, työn alla puiden runkoja
Silkkikasvitehdas, puiden runkoja kuivumassa.

 

Silkkikasvitehdas, työn alla puiden runkoja
Silkkikasvitehdas, työn alla puiden runkoja

 

Tämä alue ei kuulu kenelläkään, ainakin roskista päätellen
Tämä alue ei kuulu kenelläkään, ainakin roskista päätellen. Matkalla toiseen halliin.

 

Tehdashalli, edustalla jonkinlaita kasviseinää
Tehdashalli, edustalla jonkinlaista kasviseinää

 

Matkalla toiseen tehdashalliin
Matkalla toiseen tehdashalliin. Jälleen kulmaus, joka ei kuulu kenellekään.
Joku pitää kasvimaata kadunvarrella
Joku pitää kasvimaata kadun varrella.

 

Tehtaan asunnot
Tehtaan asunnot.

 

Tehtaan keittiö
Tehtaan keittiö on siisti.

 

Tehtaan keittiö
Tehtaan keittiö ja kokki työssään.

 

Kokin kulkuväline
Kokin kulkuväline, tällä noudetaan ruoka-aineet.

 

 

Valmiita kukkasia
Valmiita kukkasia odottamassa pakkaamista.

 

Materiaalivarasto
Materiaalivarasto voittaa siisteydessään monet suomalaiset varastot.

 

 

 

 

Messukasvit – miksei silkkikasvit?

Jos yritys haluaa että messuosaston sisustus on kasveja myöten oman imagon mukainen, kannattaa messukasvit ja -ruukut hankkia itse. Silkkikasvit saattaa olla paras vaihtoehto.

Perinteiset messukasvit

Messuilla yrityksen brandi on edustavimmillaan näytteilleasettajan suunnitellessa osastonsa siten, että kaikki kokonaisuuden osat tukevat yrityksen imagoa. Messuosasto on arvokas markkinointisijoitus, jossa yritys joutuu kilpailemaan yleisön rajallisesta ajasta ja huomiosta. Viihtyvyyttä varmistellaan perinteisesti kasveilla.

Elävät kasvit voidaan yleensä vuokrata messuilla toimivasta vuokrauspisteestä. Kasvit ovat useimmiten massakasveja, toistensa klooneja, joita on messuilla käytetty jo vuosikymmenet. Suojaruukut ovat perusruukkuja. Värit ja tyyli harvoin kohtaavat yksittäisen messuosaston brandia. Toimistojen ja työtilojen vihersisustuksessa käytetään värikkäitä sisustusruukkuja, joissa löytyy lukemattomia kokoja, värisävyjä ja malleja. Sisustusruukut eivät ole kovin kalliita, mutta niitä ei ole myöskään valmistettu kestämään lastauksia, purkuja ja roudauksia. Jos näytteilleasettaja on löytänyt messuosastolleen sopivan ruukun, siitä kannattaa hellävaroen pitää kiinni ja käyttää sitä useissa näyttelyissä.

Silkkikasvit messukasveina tekokasvit

Silkkikasvit kannattaa hankkia messukäyttöön ostamalla ne omaksi. Tällöin voi valita näyttelytilaan parhaiten sopivia malleja, joita on helppo kuljettaa, ja joiden lehdet ja oksat ovat jo valmiiksi auki. Silkkikasvien hyviin ominaisuuksiin ei kuulu käsittelynkestävyys. Etenkin oksien vääntäminen ja huoleton kantaminen näkyvät nopeasti kasvin laadussa. Se on myös yksi syy siihen että tekokasveja ei mielellään vuokrata messuille samalla tavalla kuin eläviä kasveja.

Messuille haluttavat kasvit ovat yleensä erikoisia, halutaan messujen teemaan soveltuvaa harvinaista hedelmäpuuta, metsäaiheisia kasveja tai harvinaisia värejä. Toiveet ovat helposti sellaisia, että niiden hankkimiseen pitäisi varata runsaasti aikaa. Toimitusaika Kiinasta on useita kuukausia, ja sielläkin on eniten tarjontaa toimistokasveista.

Silkkikasveista löytyy kapeita, vähällä vaivalla avattavia kasveja, jotka voidaan kiinnittää ruukkuun polyuretaanilla ja joiden pintaan voidaan liimata kiviä. Tällaisia kapeaan tilaan sopivia ja helposti kuljetettavia kasveja ovat mm. Jukkapalmu ja Podocarpus itämaisella oriental -rungoilla.

Silkkikasvien hoidosta löytyy ohjeet täältä. On hyvä muistaa, että messukasvit eivät ole ikuisia, ja niitäkin pitää huoltaa ja puhdistaa. Silkkikasveja voi myös pestä suihkuttamalla.

Silkkinen Ficus Smilax 150 cm
Silkkinen Ficus Smilax 150 cm

Silkkikasvit on helppo puhdistaa

Silkkinen aralia

Silkkikasvit siistiksi

Silkkikasvien puhdistaminen on yllättävän helppoa. Jos silkkikasvia pöyhitään magneettipölyhuiskulla säännöllisesti, pöly ei pääse tarttumaan kasviin. Mikäli kasvi on päässyt pölyttymään, kannattaa se huuhdella suihkussa. Pesuaineita ei suositella. Jos tekokasvi on niin heikkolaatuinen, että sen liimaukset aukeavat kasvia puhdistettaessa, osta uusi kasvi.

Suomalainen perisynti on tehdä iso remontti toimistoon ja jättää sinne aikansa kukoistaneet elävät tai silkkikasvit, jotka pilaavat muuten tarkion suunnitellun brändin. Silkkikasveja kannattaa huoltaa ja puhdistaa, mutta missään nimessä ne eivät periydy isältä pojalle.

Silkkikasvit valmistetaan polyesteristä, joka on kudottu kankaan tavoin, ja jossa on monta värjäyskerrosta. Lehdet ja oksat on liimattu paikoilleen. Kasvia voi säännöllisesti pöyhiä magneettipölyhuiskulla tai pyyhiä kosteallamikrokuituliinalla. Pesuaineita ei kannata käyttää, sillä niiden jättämä nihkeä pinta kerää likaa ja pölyä. Silkkikasvien puhdistamisen pitäisi sisällyttää toimiston siivoukseen.

Etenkin ravintoloissa kasvien lehtipinnoille kertyy joskus rasvainen pinta, nykyään enää harvemmin, koska ruuanvalmistuskäryt poistetaan tehokkaalla ilmanvaihdolla. Kovin pinttynyttä likaa voi koettaa poistaa pesemällä kasvit suihkussa. Joitakin kasveja on pesty jopa painepesurilla, mutta silloin kasvi on niin likainen, että kokeilun vaihtoehto on poisheittäminen. Jos kasvi ei kestä pesurikäsittelyä, se olisi joka tapauksessa heitetty pois. Ei kannata säästää rumia ja likaisia silkkikasveja, vaan suosiolla vaihtaa ne uusiin.

Suositut keinotekoiset mehikasvit on usein tehty vaahtomuovista, yhdenlaisesta polyuretaanista, joka antaa kasvista samanlaisen pehmeän näppituntuman kuin vettä itseensä kerännyt nihkeäpintainen paksulehtinen mehikasvi tai agave. Näitä kasveja ei kannata puhdistaa kovin ottein, sillä niiden pinnassa saattaa olla keinotekoista nukkaa, tai kasvin pintaa jäljittelevä värikerros on muuten käsitelty siten, että se saattaa irrota.

Muu kunnostus

Silkkikasvien oksia ja lehtiä kannattaa varovaisesti asetella uudestaan. Ohikulkijat pyyhkäisevät tai kokeilevat oksia ja ne menevät väärään asentoon. Kasville paras sijaintipaikka on tila, missä se saa olla rauhassa. Kapeisiin paikkoihin löytyy kapeita silkkikasveja, ja väljiin tiloihin suuria silkkejä. Jos silkkikasvit pitää siirtää, kannattaa ottaa istutuksen ruukusta kiinni. Nykyään ruukun pinta kiinnitetään usein liimalla, ja se voidaan imuroida tai pyyhkiä muun siivouksen yhteydessä.

Salon sairaalan pitkään palvelleet silkkikasvit
Salon sairaalan pitkään palvelleet silkkikasvit

Kuvan silkkikasvit Salon sairaalassa ovat malliesimerkki hyvin hoidetuista silkkikasveista. Ne ovat kuin uudet.

Silkkinen oliivipuu, vinkkejä rakentamiseen

Oliivipuut eivät kasva Suomen olosuhteissa, ja sen vuoksi sisustuksessa suunniteltu oliivipuu kannattaakin tehdä silkkisistä oliivipuun oksista. Oliivipuu kyhmyräisine runkoineen ja hopeanharmaine lehtineen on monen ravintoloitsijan unelmakasvi. Puu pitää koota paikan päällä asiakkaan tiloissa. Se on viimeisiä vaiheita ennen tilojen käyttönottoa, sillä kasvia ei ole helppo puhdistaa remonttipölystä.

Silkkiset oliivipuut ovat varmempia kuin elävät oliivipuut

Oliivipuut ovat haluttuja sisustuskasveja, jotka soveltuvat ympäristöön jossa korostetaan valoisaa ja aurinkoista ilmettä, ravintolan eteläeurooppalaista keittiötä, kirkollisia teemoja tai Välimeren alueen tyylistä sisustusta. Se sopii sisustukseen jossa halutaan käyttää harmahtavia sävyjä tai ilmavia kasveja. Yksilöinä oliivipuut ovat usein satoja vuosia vanhoja. Niitä leikataan ahkerasti, mikä näkyy upeiden runkojen pahkuraisessa muodossa.

Elävät oliivipuut eivät Suomessa menesty, sillä ne vaativat kesällä runsaasti valoa ja lämpöä ja talvella viileän kauden. Oliivipuita on tuon tuostakin suunniteltu vihersisustuskohteisiin, mutta oliiviin iskevät usein tuholaiset, kilpikirvat, villakilpikirvat, punkit ym, ei suinkaan huonon hoidon vuoksi, vaan kasvuolosuhteiden puutteiden vuoksi. Huoneilma on talvella kuiva ja lämmin sen lisäksi, että valoa ei ole tarpeeksi. Kesälläkään sisätiloissa harvoin on tarpeeksi valoa oliivipuulle, eikä se ole sisäkasvi. Siksi onkin aiheellista suunnitella tiloihin jo heti alussa silkkiset oliivipuut.

Silkkinen oliivipuu vihersisustajalta

Vanhan oliivipuun runko on kerrassaan ihastuttavan muhkurainen – se saattaa olla kantanut oksiaan jo satoja jollei tuhansia vuosia. Vastaavanlaista runkoa on hankala saada aidosta luonnonpuusta. Kuitenkin se on niin merkittävä osa puun muodosta, että näkisin mielelläni että joku tekisi harmaasta massasta rungon, ja siihen vihersisustaja lisäisi oksat. Yksi tällainen puu tunnelmallisessa ravintolassa riittää tuomaan saman vaikutelman kuin kymmenen perinteistä limoviikunaa tai sitruspuuta, jotka nekin kasvavat välimerellisessä maisemassa. Nuoremmissa oliivipuissa on kapeammat rungot, ja niitä saa jäljiteltyä kotimaisista tuomen tai omenapuun rungoista. Ammattilainen osaa valita silkkiseen oliivipuuhun rungon, joka on tuholaisvapaa, ja joka soveltuu sisustuskäyttöön.

Puun rakentamiseen tarvittavia työkaluja
Puun rakentamiseen tarvittavia työkaluja

Puu voidaan muotoilla siten, että oksat ja lehdet eivät häiritse liikkumista, vaan ne ovat sateenvarjomaisesti kahta metriä korkeammalla. Yksittäiset oksat ovat melko pitkät, ja niitä voidaan leikata samalla tavalla kuin elävien puidenkin oksia, mutta ei oksasaksilla vaan sivuleikkureilla. Puunrakennusoksia löydät silkkikasvit.com nettikaupan oliivinoksista. Runkoon porataan reiät oksia varten, ja oksat taivutellaan haluttuun asentoon. Isolla ruukulla tai kalustukseen integroidulla istutusalustalla saadaan ankkuroitua puu  paikoilleen.  Itse rakennetusta puusta on helpompi tehdä asiakkaan toiveiden mukainen, kuin Kiinasta tilatusta.

Oliivipuuvanhus
Oliivipuuvanhus, aito elävä puu, jonka runko voisi olla mallina tekopuille.